lauantai 20. elokuuta 2016

Hyvän ja hyvyyden ongelmasta

Kun kirjoitin "hyvän ja pahan" vahingollisesta dikotomiasta, sain useita uskonnollisvävyisiä kommentteja. Tämänlaisen ajattelun ongelma on siinä, että kysymys on tavallaan ulkoistettu,ja siirretty olennolle, josta meillä ei määritelmällisesti voi olla kelvollista käsitystä. Niinpä tämän auktoriteetin mielipiteillä on oltava inhimilliset tulkitsijansa, joiden motiiveista meillä harvemmin on selkeää tietoa.

Tässä on se uskonnollisen ajattelun käytännöllinen perusongelma, joka on johtanut niin ennen kuin tänäänkin tapahtumiin joista varsinaisesti hyväksi tai hyvyydeksi miellettävät teot näyttävät täydellisesti puuttuvan.

Lähtisin mieluummin esimerkiksi Baruch Spinozan tapaisesta ajattelusta, jossa "hyvän" käsite kytketään asioihin jotka yksilön kannalta katsoen näyttävät selvästi olevan edullisia. Tämä käsite näyttää myös olevan kytköksissä yksilöiden muodostamien ryhmien kanssa. Yksinäisellä pedolla ei ole paljon muita mahdollisuuksia kuin syödä tai tulla syödyksi. Sen sijaan yhteisöllä on monin verroin paremmat mahdollisuudet menestyä, jos sen yksittäiset jäsenet kehittävät toisten suhteen myönteisen toimintatavan, johon liittyvät esimerkiksi luottamus, avuliaisuus ja äärimmillään jopa altruismi.

Näin ajatellen myös "paha" on helposti määriteltävissä. Se on yksinkertaisesti yhteisen edun vastaista toimintaa. Pahasti toimii yksilö, joka hävittää yhteisön keskinäistä luottamusta, syö tai vaikkapa myy toisten ruoan, kahmii itselleen yhteisön tuottamia hyödykkeitä, tai peräti tappaa yhteisön jäseniä. "Paha" ihminen on kuin epäkuntoinen kone, jonka toiminnassa ei ole ennustettavuutta.

Tällä tavoin on helppo havaita esimerkiksi ihmisten muodostamassa yhteiskunnassa esiintyvää "pahaa". Sitä esiintyy niin sen ylärakenteissa kuin rapaisissa loukoissakin. Toistensa kanssa kärhämöivät ryhmittymät, puolueet, salassa toimivat rikollisjoukot, ja myös monet uskonnolliset ja ideologiset yhteisöt toimivat usein tavalla jota voisimme kuvailla "pahaksi".

Tähän asti kaikki on kovin riidattoman ja ongelmattoman tuntuista. Spinozan tapaan voisimme ajatella järjen ja tiedon olevan tärkeässä asemassa, kun teemme päätöksiä päivittäin eteen tulevissa ongelmissa. "Jokainen kykyjensä mukaan, ja jokaiselle tarpeittensa mukaan" on sitä kelvollisempi toimintamaksiimi, mitä runsaammalle tiedolle ja paremmalle järjenkäytölle se perustuu.

Tästä pääsemmekin suoraan siihen vaikeampaan kysymykseen, eli "hyvyyteen", "hyvän" tekemisen pyrkimykseen. Voltairelta lienee peräisin ajatus, että "paras" on "hyvän" vihollinen. Kun Marx ja hänen seuraajansa kehittelivät kommunismia, siinä voitiin nähdä jonkinlaista pyrkimystä yhteiseen hyvään. Mitä se milloinkin oli, sen päättivät vallan itselleen ottaneet ihmisryhmät, jotka joutuivat toimimaan väkivalloin, vangiten, tappaen ja hävittäen, niin että tulokset olivat yksiselitteisesti kuvattavissa "pahoiksi". Abrahamilaisten uskontojen tapaan kommunismikin käytännössä joutui turvautumaan tuohon pirulliseen hyvän ja pahan dikotomiaan, ja sitä se sitten käytti jopa julmemmin kuin monet uskonnollisten ideaalien pohjalla toimivat yhteisöt.

"Hyvyys" ja "hurskaus" ovat sikäli vaarallisia käsitteitä, että niistä helposti tulee vaikkapa kilpailun ja itsekorostuksen välineitä. Useimmat "toisten hyvään" perustuvat ideologiat ovat olleet toispuolisia, yksinkertaistavia, ja vailla riittävän kattavaa tietoa ja ymmärrystä. "Minä tiedän paremmin mikä on sinulle hyväksi" on eräs vaarallisimmista lauseista. Meistä luultavasti kaikki olemme tehneet virheitä, kun on pitänyt toisen puolesta päättää asioita. Jos asiat ovat näin vaikeita jo jokapäiväisessä elämässä, miten voisimme luottaa mihinkään yleiseen ja näennäisen kattavaan ideologiaan?

Tässä vaiheessa minun on sanottava muutama hyvä sana eräistä myös kristinuskoon liittyvistä eettisistä ajatuksista. "Käyttäydy toista kohtaan niinkuin toivoisit hänen käyttäytyvän sinua kohtaan". Toisessa muodossa se kuuluu: "Rakasta lähimmäistäsi niikuin itseäsi". Toiminnan symmetrisyys tässä on kysymyksessä, eikä mikään typerä itserakkaus.

Yksinkertaistetusti sanoen "hyvyys" ei välttämättä ole mitään erikseen kiiteltävää tai ylistettävää käyttäytymistä, vaan aivan tavallista ja normaaliksi katsottavaa tasapuolista ja symmetristä toimimista. Myös Spinozan tähdentämät järki ja tieto kuuluvat siihen, ja näiden edistäminen on tietenkin kaikinpuolisen hyödyllistä.

Voidaan kuvitella erikoistapauksia, joiden kohdalla jäykät periaatteet voivat estää järjellisen toiminnan. Voiko sallia pienen "pahan", jos sillä voidaan estää "suurempi paha"? Ihmisen tappaminen on epäilemättä yleisesti ottaen "paha" teko, mutta jos se kohdistuu berserkkiin joka yrittää tappaa lapsesi ja perheesi, onko se silti hyväksyttävää? Jos pelastusvene on ääriään täynnä, onko sallittavaa estää ylimääräisen hädänalaisen nouseminen siihen, jos siitä seuraa kaikkien menehtyminen? Ja onko paheksuttava henkilöä joka kerää itselleen tavanomaista suuremman määrän hyödykkeitä, jos tällä kuitenkin on mahdollisuus niiden avulla hyödyttää suurta määrää kanssaihmisiään?

Viha, kateus, liiallinen itsekkyys, omanarvontunteen kuihtuminen ja siitä johtuva "koneen" virhetoiminnan  mahdollisuus ovat kaikki epätoivottavia asioita, jotka vahingoittavat yhteisön tarvitsemaa luottamusta ja tasapainoa. Jotenkinhan tällaisia uhkia pitäisi säädellä, mutta kuinka pitkälle säätelyssä voi yhteiskuntaa ja yksilöitä vahingoittamatta mennä?

Lohduttava ajatuskoe sisältyy Immanuel Kantin kirjoitukseen "Zum ewigen Frieden". Kant kuvittelee yhteisön, jonka jokainen jäsen on pahantahtoinen piru, ja päätyy siihen, että jokaisen oma itsekäs etu vaatii nopean ja hyvin ankarasti säätelevän lainsäädännön ja käyttäytymisnormit.

1 kommentti:

  1. KR
    'Ja onko paheksuttava henkilöä joka kerää itselleen tavanomaista suuremman määrän hyödykkeitä, jos tällä kuitenkin on mahdollisuus niiden avulla hyödyttää suurta määrää kanssaihmisiään?'
    =
    Ideologinen dialogi
    Kauko Kapitalisti: - Ei.
    Varma Kosto Sosialisti: - Kyllä.

    VastaaPoista