perjantai 13. toukokuuta 2016

Voi hyvä luoja näitä ihmisiä



Minua vaaditaan päivittäin kirjoittamaan nimeni johonkin listaan. Omaantuntooni tai muihin ominaisuuksiini vetoavien kuvien avulla osoitetaan konkreettisesti mikä asia milloinkin tulisi lopettaa. Tänään minua innostettiin lopettamaan pikkutyttöjen naittamisperinne Burkina Fasossa. Ehkäpä burkinafasolaiset olisivat säikähtäneet nähdessään minun ja monen muun nimen adressissa. Lopettaneet oitis meidän mielestämme pahat tapansa. Mutta monet ovat puolestaan esittäneet, että kaukomaiden ihmisten omituiset tavat johtuvat heidän kulttuuristaan, joka on ihan yhtä hyvä kuin meidänkin. En siis kirjoittanut nimeäni. Tämän johdosta on ymmärrettävää, jos minun näin arvellaan kovasti kannattavan afrikkalaisia lapsimorsiamia.

Minua pyydetään myös jatkuvasti ilmaisemaan kannatukseni sille, että hallituksen toimet kumotaan joukkovoimalla. Jotenkin vain muistelen että perustuslaissa pidettäisiin kumouksellista toimintaa pahana asiana. Siihen asti kunnes minut saadaan vakuuttuneeksi perustuslain sortoluonteesta olen iloinen siitä että hallituksella on käytössään joukkoja ja tarvittaessa vähän kättä pitempääkin. Ikkunalasiliikkeet voivat olla iloisiakin joukkovoiman osoituksista, mutta vakuutusyhtiöt tuskin. Olen vakuutusyhtiöitten puolella, ja kannatan järjestysvaltaa. Tämän johdosta on ymmärrettävää, jos minun näin arvellaan olevan pahuuden puolella ihmisiä vastaan.

Tämän päivän Ilta-Sanomat julkaisi koko sivun kokoisen hälytyksen suomalaisen lastenelokuvan mahdollisesta rasistisesta luonteesta. Siinä näet tuhmat possut tekevät maihinnousun lintujen saarelle, ja ne linnut ovat vihaisia. Laura Gladin ja Taneli Topeliuksen jutuissa luetellaan lukuisia syitä elokuvan kuohuttavan pahalle sisällölle. Perusjuoni osoittaa selvästi, että elokuva on maahanmuuttovastainen, ja näinollen rasistinen. Linnut ovat rasistisen epäluuloisia tulokkaita kohtaan, vaikka nämä ensi alkuun käyttäytyvätkin kiltisti. Sitten possujen pahat aikeet paljastuvat, ja linnut alkavat syyllistyä väkivaltaisuuteen.

Onhan se nyt selvää, ettei Amerikassa tykätä massiivisen maahanmuuton käsittelemisestä. Vain pieni vähemmistö siellä saattaa olla eri mieltä, intiaanit nimittäin. Mutta mitäpä heistä, juoppolalleista, oppivat hyvin meidän tapamme.

Toimittaja Topelius moittii elokuvan tekijöitä siitä, että sen tarina saattaa antaa joillekin aiheen metelin nostamiseen. Hänen mukaansa elokuvassa tosin käsitellään "myös vihanhallintaa, vaikeiden tunteiden rakentavaa kanavoimista sekä erilaisuuden tärkeyttä ja sen hyväksymistä", mutta myös, että "käsikirjoitus ei yksiselitteisesti ota kantaa rasismia ja viharikoksia vastaan". Kaiken lisäksi elokuvassa esiintyy Mahtikotka. Topeliuksen mukaan ei otettu huomioon, että natsit käyttivät kotkaa vaakunoissaan. Tämäpä onkin raskauttavaa. Kotka esiintyy lukuisten maiden symboliikassa USAsta Venäjälle, mutta jos natsit ovat sitä myös käyttäneet, se toki on kiellettävä. Samalla voitaisiin kieltää vaikkapa tämä meidän aakkostomme, joka saattaa muistuttaa sen käytöstä Mein Kampfissa.

Siis annettakoon kivojen possujen vain rauhassa syödä lintujen munat eli heidän lapsensa, ettei joka paikassa demoneja ja kummituksia näkevät ammattiloukkaantujat vain saisi sielujensa mutaisista syvyyksistä taas ylös uusia myrkkykaasuja.

Tässä kirjoituksessa en ole yksiselitteisesti ottanut kantaa rasismia ja viharikoksia vastaan. Sen sijaan silmitöntä hulluutta vastaan olen nyt kuten monesti ennenkin kirjoittanut.

Voi perkele näitä ihmisiä...

3 kommenttia:

  1. KR

    Äläs muuta sa! (voimakkaasti mukana eläen peräkaneetissasi)

    VastaaPoista
  2. Tulipa noista Iltiksen jutuista mieleen vanha vitsi.

    Kaveri oli psykologisessa testissä. Testaaja piirsi paperille kolmion ja kysyi, minkä mielikuvan se herätti. Kaveri vastasi, että naisen. Testaaja piirsi ympyrän. Se toi mieleen naisen. Testaaja piirsi tähden. Se toi mieleen naisen. Testaaja tuumi, että testattavalla taitaa olla jonkinlainen fiksaatio noihin naisiin, johon kaveri tuohtuneena julisti, että "Tohtori itsehän noita tuhmia kuvia piirtelee".

    No, rasismi on tämän päivän neuvostovastaisuus. Sen suunnan ideologisen uskonnon omaksuneet näkevät sitä kaikessa mahdollisessa, lakritsapatukoista alkaen. Tästä on kaksi ikävää seurausta. Ensinnäkin, rasismikorttia heiluttelemalla voidaan vainota ihmisiä olemattomin perustein. Toiseksi, kun kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa ollaan näkevinään rasismia, ne mahdolliset vakavat ilmentymät hukkuvat olemattomin perustein synnytettyjen hälyjen taakse.

    VastaaPoista
  3. Rorschachin musteläikkätestissä jokainen liberaali näkee rasistin:

    http://www.caglecartoons.com/media/cartoons/62/2010/08/18/81970_600.jpg

    VastaaPoista