sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sibelius ja minä

Peter Lacovich ja Jean Sibelius Ainolassa 1954. Kuva KR

Ehdin minäkin valokuvata Sibeliuksen, kuorovierailun yhteydessä 1954. Kolme vuotta myöhemmin olin Ainolan puutarhassa seuraamassa hänen arkkunsa laskemista sen multaan.

Olin pojasta lähtien leimaantunut kahteen säveltäjään, isä-Bachiin ja Sibeliukseen. Ensimmäiset kaksi ostamaani orkesteripartituuria olivat Finlandia ja 2. sinfonia. Olinkohan silloin neljäntoista. Muut sinfoniat tulivat pian perässä, ja vieläkin on jäljellä nuottilehtiä joihin olin tehnyt pianosovitusta Finlandiasta ja 1. sinfonian finaalista.

Vaikka Sibelius oli orkesterimusiikin osalta ensimmäinen mestarini, hän on pysynyt monilla tavoin aktuellina koko ikäni. Vähän väliä käyn tarkastelemassa, miten hän rakentaa kiehuvan jousistokuvioinnin ylle puupuhaltimien ja käyrätorvien kudosta, sitä joka vie musiikillista kehittelyä eteenpäin. Eräs radion musiikkitoimittaja väitti sarkastisesti, että Sibelius oli oikein hyvä salonkimusiikin tekijä, mutta oli avuton orkesterinkäyttäjä sinfonisissa yhteyksissä. En tiedä mitä tämän heiton takana oikeasti oli, mutta totaalisen väärä se kumminkin on. Orkesterikudoksen rakentajana Sibelius oli suurenmoinen taituri, oman sävelkielensä puitteissa.

Vertaan sinfonisen musiikin kuuntelua polulla tai tiellä tehtyyn matkaan. Näkymät vaihtelevat, liukuvat toisesta toiseen. Välillä tullaan aivan outoihin ympäristöihin, välillä tutumpiin. Noustaan metsäisille ylängöille ja kallionäkymiin, ja laskeudutaan taas alas viljeltyihin laaksoihin. Matkan varrella tulee vastaan yllätyksiä, ihmeellisiä ja erikoisia maisemia, välähdyksiä jotka jäävät mieleen, tai vaelletaan riittävän pitkälti samanlaisessa ympäristössä, jotta saavuttaisiin taas jonkin mieltä sykähdyttävän näyn eteen.

Yleisradio on kiitettävästi osallistunut Sibeliuksen 150-vuotisen juhlan viettoon. Erityisen hieno on sarja jossa kapellimestari Hannu Lintu kertoo kunkin sinfonian tarinan, käy läpi niiden tematiikan ja erityispiirteet, ja esittää ne sitten Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Panen tässä esimerkiksi vain viidettä sinfoniaa koskevan jakson. Loputkin löytyvät Areenasta. Toivottavasti kauan!

Kullakin on omat suosikkinsa Sibeliuksen sinfonioiden joukossa. Joku suosii romanttista Ykköstä tai mahdikasta Kakkosta. Jollekin Nelonen jää oudoksi, mutta Viides mahtavine "joutsenfinaaleineen" on kaiken täyttymys. Minulle läheisimpiä ovat ehkä Nelonen, Kuutonen ja Seitsemäs. Mutta kaikissa on omat herkkunsa.

Yksi Sibeliuksen vahvuuksista on kehittää kiehtovaa musiikkia ns. urkupisteen tai samana toistuvan sointujakson ylle. Sellaista on vaikkapa Ykkösen hitaassa osassa, Kakkosen finaalin sivuteemassa, Kolmosen toisessa osassa ja finaalissa, Viitosen 2. osassa ja finaalin "joutsenteemassa", sekä oikeastaan myös Seitsemännen jylhässä pasuunateemassa. Sähähteleviä jousistokuviointeja ja niiden ylle kehkeytyviä puhallinten teemoja on joka sinfoniassa. Ja entäpäs Sibeliuksen viimeisten sävellysten myrskyt, joita löytyy Tapiolasta, Myrsky-musiikista tai jopa 7. sinfoniasta!

Sibeliukseen on aikojen kuluessa liitetty niin monenlaisia ja keskenään ristiriitaisiakin tarroja, että niiden unohtaminen olisi nyt tärkeää. Palaaminen puhtaan musiikin pariin onnistuu oikein hyvin kuuntelemalla vaikkapa Hannu Linnun seitsemän ohjelmaa. Kuuntelin ne kaikki taas eilen, Viidennen itse asiassa kaksikin kertaa. Ainoa harmi oli etten löytänyt Kuudennen partituuria mistään. Se on ollut niin useasti tarkasteltavana, että on saattanut livahtaa vaikka patjan alle. Lähdenkin heti tutkimaan asiaa. 

5 kommenttia:

  1. Vertauksesi sinfonisen musiikin kuuntelemisesta on erinomainen. Näin sitä matkaa tehdään maisemien vaihtuessa. Kaikki eivät matkasta musiikin mukana osaa nauttia ennakkoluuloineen ja ymmärtämättömyysväitteineen.

    Omaishoitajavapaavuorokausina olen antanut radion yöklassisen soida unien taustalla aamuun asti. Aika usein unen soundtrackiksi on tullut joku Mahlerin sinfonia. Luin jostakin Mahlerin kysyneen Sibeliukselta, minkä teoksensa tämä voisi antaa hänelle johdettavaksi. - Ei mitään, oli Sibelius vastannut. Kunnioitusta, kursailua vai jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nukkumusiikkina ollut Mahlerin Lied von der Erden viimeinen osa Abschied, sekä vähän Messiaenia. - Sibban ja Mahlerin kohtaaminen on ilmeisesti ollut vähän kiusallinen. Mahler oli selvästi sijoittanut Sibban periferian paikallismestariksi, ja kysyi kohteliaasti sitten mitä hän voisi johtaa. Sibeliuksen vastaus on kai ymmärrettävä tätä taustaa vasten.

      Poista
  2. Kun mainitsit partituurit, kävin kirjahyllylläni tarkistamassa omani. Koko kokoelma koostuu parin vuoden takaisesta kirjaston remontista ilmaiseksi saadusta materiaalista. Ensin kirjoja myytiin, ja sitten kun jäljelle jäi kansan karttuisan käden koskettamattomia teoksia, ne annettiin pois. Partituureja on parikymmentä, Sibeliukselta sinfoniat 1, 5, 6 ja 7 sekä Myrsky , Tapiola ja En saga. Ahneuksissani kannoin kotiin melkein 30 kiloa kirjoja kirjastolaisten työtä helpottaakseni ja nykyaikaisemmalle materiaalille tilaa tehdäkseni...

    Olitko laulamassa Lacovichin kuorossa? Joko siinä oli mukana vanhempia laulajia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauloin mieskuorossa kun sitä tarvittiin, ja avustin Lacovichia harjoitustyössä. 1956 matkustin hänen kanssaan Wieniin, ja olin siellä kuukauden.

      Poista
  3. Kiinnostaisi kuulla seurasiko Rydman keväällä ja kesällä YLE Radio 1:ssä kahdesti esitettyä sarjaa, jossa Osmo Tapani Räihälä kävi musiikin selkeästi kuvaillen Sibeliuksen sinfoniat läpi.

    VastaaPoista