keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Luistelijat Pohjoissatamassa


Lahjakas ja nuorena kuollut Gunnar Berndtson (1854-95) piirsi kerran kuvan Helsingin Pohjoissatamassa sijainneesta luistinradasta. Hauska ja lennokas kuva vaikuttaa sangen tasapainoiselta sommittelultaan. Rupesin asiaa miettimään.

Ensinnäkin kuvan "paino" (mm. taustan talojen suureneminen) kasvaa tavanomaiseen tapaan vasemmalta oikealle. Oikean reunan valumisen ulos estää kaksi "stopparia", Nikolainkirkon torni ja naisluistelija. Vasemmassa reunassa on myös "stopparit", seisovista taustahenkilöistä isoin, huivipäinen nainen, sekä etualan sirklaajan luistin, joka pysäyttää liikkeen oikein voimalla.

Lähes kaikki taustan henkilöt seisoskelevat ikäänkuin kuvapinnan täytteenä. Jääkentän koko etuala on varattu neljälle luistelijalle, jotka muodostavat myös keskinäisen tasapainon yllä pitävät parit. Ensimmäinen pari ovat etualan taitoluistelija, ja vastakkaiseen suuntaan kiitävä poika. Heidän kokoeroaan tasoittaa pojan kiihtyvä vauhti ja herrasmiehen jarrutus. Toinen pari, herra ja rouva, pyörivät toistensa kanssa rauhallista ympyrää. Molemmat parit ovat keskenään tasapainossa. Ne muodostavat ensinnäkin T:n muotoisen kaavion, ja vasemman parin duynamiikkaa rauhottaa oikean parin elegantti tyyneys.

Tämä selittää mielestäni aika hyvin tuon mainion kuvan sommittelullisen lujuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti