tiistai 13. toukokuuta 2014

Mari muro - Marien lauluja



Olen vuosia sitten kertonut täällä blogissa sukulaiskansamme marien suurenmoisesta kansanlaulustosta. Ensimmäinen jutuista on Mari muro - Marikansan suurenmoiset laulut 1, ja toinen on Kansanlaulun lyyrinen syvyys - Marikansan laulut 2. Hurahdin marien kieleen ja laulustoon 70-luvulla, ja minulla on nyt koossa jonkin verran aineistoa, László Vikárin monumentaalisen kokoelman lisäksi sanastoja, kielioppeja ja pari aapistakin.

Vuosien mittaan olen suomentanut ja sovittanut parisen kymmentä marilaulua kuorolle, mutta myös soittimille. Ritvalan Kööristä sain 80-luvulla nuorekkaan ja herkän esitysryhmän niille, ja kaksi lauluista on tämänkertaisella videolla, nauhoitettuina jäähyväiskonsertistani Sääksmäen kirkossa 4.5.2008. Kuvituksena on näkymiä Marin tasavallan (Mari El) järvistä.

Yli puolimiljoonainen Marin kansa ei ole vielä kuollut, kaikista eri aikojen vainoista huolimatta. He ovat suurena vähemmistönä omassa maassaan, ja sirpaleita heimosta asuu myös naapurien alueilla. Väkivaltaa kokee yhä varsinkin heidän sivistyneistönsä ja kansallisen kulttuurin aktivistit. Mutta toisaalta saimme Ylen Teemalta nähdä tänä keväänä poikkeuksellisen fiksun ja lämminhenkisen kuvauksen eri ikäisten marinaisten elämästä ja tarinastosta, vieläpä kauttaaltaan marinkielisenä. Aika lailla ylpeänä huomasin ymmärtäneeni sanan sieltä, toisen täältä - kansanlaulupohjalta se on aika hyvin! Toki en osaisi kysyä mistä menisi bussi pääkaupunkiin Joškar-Olaan, mutta erilaisten kultasten poissa oloa ja sen sellaista kaipuuta ja linnunlaulua ja kukkasia kyllä hallitsen nipin napin siinä ja siinä...

1 kommentti:

  1. Kiitos!

    Vieno

    JK. Oliko se komien lyriikkaa sellainen runoteos kuin Käenkukuntayöt?Suosittelen.

    VastaaPoista