keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Trockenwohner — taas uusi merkillinen sana


Tässä on berliiniläisen Heinrich Zillen piirros nimeltä "Trockenwohner". Taas minulle uusi sana, jonka selitys löytyi vain saksankielisestä Wikipediasta. Törmäsin tähän sanaan, kun pengoin kuvia ja selvityksiä sosiaalisista ongelmista 1800-luvun industrialismin johdosta äkkipaisuvissa suurkaupungeissa. Niiden laitamille syntyi hökkelialueita, kuten tässä Die Gartenlaube-lehden kuvassa vuodelta 1872 Berliinin Tempelhofin taakse:


Kaupunkeihin vaeltaville työnhakijoille alettiin niin kruunun kuin gryndereittenkin toimesta rakentaa massiivisia vuokrakasarmeja. Ne helpottivat asiaa hiukan, mutta asuntopula nosti vuokrat pilviin. Kun työttömyys ja muut ongelmat olivat jatkuvia, se merkitsi vuokravelallisten jatkuvia häätöjä. Eräänlainen hätäratkaisu olivat silloin nämä Trockenwohnerit. Talot nimittäin rakennettiin kiireellä ja huonosti, ja niissä käytettiin vanhanaikaista kalkkilaastia. Sen kuivumiseen taas meni noin kolme kuukautta. Laasti näet imi kuivuakseen ilmasta hiilidioksidia, ja päästi ulos vettä. Huoneet olivat tämän vuoksi kosteita ja epäterveellisiä asua.

Tätä osattiin käyttää hyväksi asuttamalla huoneita rakentajien perheillä ja muilla köyhillä asunnottomilla, jotka ruumiinlämmöllään ja uloshengittämällään hiilidioksidilla hiukan edistivät laastin kuivumista. Nämä olivat niitä "kuivausasujia", Trockenwohnereita, jotka tietysti asunnon kuivuttua joutuivat häädetyiksi, löysivätpä sitten uusia töitä tai ei. Ja, kuten kuvitella saattaa, usein jopa lämmittämättömissä kosteissa huoneissa asuneitten Trockenwohnereitten terveydentilassa ei ollut kehumista.

Vuokrakasarmeita rakennettaessa tontit täytettiin äärimmilleen, ja niiden ahtaat sisäpihat olivat varjoisia ja törkyisiä. Tässä on toinen berliiniläisen "Pensseli-Heikin", Heinrich Zillen piirros "pihaidyllistä" vuokrakasarmissa: Äiti, tuo molemmat kukkaruukut tänne pihalle, Liisa haluaisi istua luonnon helmassa!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti