Saaren yksisarvinen

Jatkoa Portugalin rannalle kalebassissa ajautuneesta tuntemattoman kirjoittajan ranskankielisestä tekstistä. Suomennos minun.

Kuuntelin Thalassandroon kertomusta Saaren kummallisesta maailmasta henkeä pidätellen. Hän kutsui saarta nimellä Nēsos, mutta käytän siitä nyt pelkästään nimeä Saari, koska sitähän kreikankielinen nimikin tarkoittaa. Ihailin miehen vetreyttä ja nuorekkuutta, ja rohkenin keskeyttää hänet kysymällä hänen todellista ikäänsä.

Mies vakuutti olevansa noin kahden tuhannen vuoden ikäinen. Hän jätti Kreikan joitakin vuosia sen jälkeen kun Aleksanteri oli kadonnut Aasiaan, ja valtakunnan asiat menneet sekaisin. Hän oli lähtenyt Korintista merimatkalle etsimään mm. Atlantiksen saarta, jonka väitettiin sijaitsevan jossain valtamerella. Hän kertoi että Herakleen pylväät olivat jääneet jo kauas taakse, kun myrsky alkoi riepotella laivaa. Monien vaiheiden jälkeen se ajautui Saaren rantakarikoihin, ja vain muutama miehistä selviytyi rantaan.

Mutta hänenhän olisi pitänyt kuolla jo kauan sitten, minä intin. Mies naurahti, piteli pitkää partaansa tovin, ja sanoi sitten: "Tulet myöhemmin näkemään mistä syystä tällä saarella ei vanhennuta!" Hän lisäsi sitten, että tulisin näkemään myös hänen aarretemppelinsä, jonka pylväisiin vuodet oli pykälöity koko tältä ajalta.

Mustaihoinen poika ja samanlainen tyttö tuli sisälle huoneeseen. He katsoivat hetken odottavan näköisinä isäntäänsä, mutta menivät sitten hänen viereensä, painautuivat hänen kylkeään vasten, ja mies otti heidät syleilyynsä. Mutta juurihan hän varoitti minua näistä olennoista jotka muka olivat kovin myrkyllisiä "meduusoja"!

Thalassandros huomasi hämmästykseni, ja teki äkkiä riettaantuntuisen eleen. Hän nosti kummankin lapsen lannevaatteen ylös, ja kysyi: "Mitä näet?" Molemmat olivat kuin nukkeja, vailla inhimillisiä ruumiinosia, ja mies sanoi: "He eivät ole ihmisiä lainkaan. Kerron sinulle myöhemmin miten olen heidät tehnyt, mutta ensin minun kuitenkin on kerrottava ettei meduusan myrkky tehoa minuun. Olen pitkien vuosien aikana totuttanut itseni siihen, ja syönyt meduusakeittoa johon olen jättänyt tavallista enemmän tuota myrkkyä. Näin sinunkin tulee pian käymään."

Olin noussut, ja katselin ovesta ulos. Äkkiä silmäni erotti noin viidenkymmenen sylen päästä valkean kauriinkokoisen eläimen, jolla oli hevosenpää ja siitä sojottava pitkä sarvi. "Monókeros!", minä huudahdin, sillä se muistutti aivan tarkalleen niitä kuvia joita olin nähnyt yksisarvisesta. "Olet varmaan nähnyt myös kuvia siitä keiden kanssa nuo kauniit olennot mielellään seurustelevat", Thalassandros naurahti. Totta, olinhan nähnyt sellaisia kirjoissa, ja yhden kauniin maalauksen vielä Roomassakin. Se oli vähän tämän näköinen:

"Parthénos!", huudahdin, "onko täällä neitseitä!" "Niitäpä niitä. Kauniita katsoa, mutta liian lähelle mennen ylen vaarallisia", mies sanoi. Minua nauratti, sillä juuri sellaisen takia olin viettänytkin muutamia aikoja paossa Portugalissa. Halusin silti nähdä saaren neitseitä edes kaukaa.

Thalassandros nousi, otti kaapista suuren kaukoputken, ja sanoi: "Mennään sitten". Minä vähän hämmästelin tuota kaukoputkea, sillä kreikkalaisilla ei sellaista muinoin ollut, mikäli oikein ymmärsin. "Tänne on vuosituhansien mittaan tullut monia laivoja", mies sanoi kuivasti.

Jatkuu. Kuvat ja kuvankäsittely minun, mahdollisimman uskollisesti alkutekstin mukaan.