sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Saaren kentauri. (Tarinan 6. jakso)

Tuntemattoman kirjoittajan ranskankielinen kertomus, joka ajelehti kalebassissa Portugalin rannikolle joitakin vuosia sitten. Suom. ja kuvitus KR. Jatkoa edellisestä jaksosta, 6. osa.

Kun Thalassandros oli puolikuolleena ajautunut Saaren rantaan, hänelle ja parille muulle eloon jääneelle tuli nopeasti jano. He löysivät järvestä laskevan puron, ja ihastuivat sen hennon makeaan veteen. Sitten miehet lähtivät etenemään pitkin järven rantaa, mutta Thalassandros tunsi itsensä kovin heikoksi ja jäi lepäilemään rantaniitylle.

Äkkiä miehestä tuntui, että joku tai jokin katseli häntä. Hän kohotti katseensa, ja näki metsän reunassa pensaitten takana varsin kauniit naisen kasvot. Hän huudahti naiselle jotain, ja aran tuntuisesti tämä alkoi lähestyä miestä. Kun nainen tuli lähemmäs, mies huomasi ensin että tällä oli hevosta muistuttavat jalat - ja että loppukin ruumiista oli hevosen kaltainen, solakka ja siro kuitenkin. Mies tunnisti naisen heti kentauriksi, ja muisti Attikan kaupungeissa nähneensä joitakin maalauksia , joissa todellakin esiintyi lemmenpuuhissa olevia kentauripareja.

Kentaurinainen lähestyi miestä, ja hänen kasvonsa tuntuivat olevan hyvin surulliset. Mies huomasi että naisen rinnoista tihkui maitopisaroita, ja nainen viittoikin miestä lähemmäs ja tarjosi hänelle rintojaan. Nälkä ja jano houkuttelivat miestä imemään rinnoista tihkuvaa makeaa ja pehmeän makuista maitoa, ja hän tunsi itsensä pian virkistyneeksi ja voimiensa palaavan ruumiiseensa.

Thalassandros yritti puhua kentaurille kaikkia osaamiaan kieliä ja murteita, mutta tämä vastasi aina jollain täysin oudolla kielellä. Näin alkoi miehen ja kentaurinaisen toveruus, joka pian muuttui ystävyydeksi. Nainen osoitti itseään ja sanoi ilmeisesti nimensä. Se oli kuitenkin niin omituinen, että mies antoi sen sijaan kentaurille kreikkalaisen nimen Eudore, joka tarkoitti 'runsaiden lahjojen antajaa'. Sitten Eudore pyysi miehen selkäänsä, ja vei hänet kauemmas metsäaukiolle, jossa makasi aivan pieni kentaurilapsi (varsaksi mies ei halunnut sitä nimittää). Eudore puhkesi valitukseen, ja mies ryntäsi lapsen luo. Tämä oli kuollut, aivan kylmä jo ja jonkin verran mustunutkin.

Nyt Thalassandros ymmärsi, miksi Eudore oli vielä imetyskykyinen. Hän irrotti ympäristön kasveista suuria lehtiä, ja peitteli pienen vainajan - muuta hän ei tässä vaiheessa voinut tehdäkään. Sitten hän palasi surevan Eudoren luo, kosketti tätä hellästi, ja alkoi ikäänkuin lohduttaen jälleen imeä maitoa.

Vähitellen miehelle selvisi, että Eudoren mies oli joitakin aikoja sitten kuollut, ilmeisesti hukkunut jostain syystä rantaveteen. Ja nyt Eudore siis oli yksin, ja kuten nopeasti ilmeni, myös Saaren viimeinen kentauri. Tämä opetti seuraavien päivien ja viikkojen aikana, mistä löytyisi parhaiten ruoaksi kelpaavia hedelmiä, ja olipa Saaressa joitakin juureksiakin, joita mies pystyi paljon myöhemmin käyttämäänkin opittuaan vihdoin tulenteon.

Näin oli ruoan saanti varmistunut jo hyvissä ajoin ennen Eudoren maidon ehtymistä. Koska muitä pelastuneita miehiä ei näkynyt (minä tiesin jo mainiosti miten heidän oli käynyt!), kentaurinainen ja mies elivät useita vuosia yhdessä, ja kun tämä sitten kuoli, mies valmisti hänelle haudan lähelle asumustaan. Hautaan hän myös laski kuolleen kentaurilapsen säilyneet luut, ja alkoi sitten muotoilla Eudoren kuvaa. Tähän menikin useita vuosikymmeniä, ennenkuin mies oli keksinyt kestävät ja muotoiltavissa olevat ainekset.

Toveruutensa aikana mies ja kentauri olivat oppineet toistensa kieliä, ja kun me katselimme Eudoran hautaa, Thalassandros sanoi jotain kielellä jota en koskaan aikaisemmin ollut kuullut. En muista enää mitään tuosta lauseesta, enkä tuolloinkaan kysellyt siitä sen enempää. Hienotunteisesti jätin miehen muistelemaan ensimmäistä kumppaniaan, enkä myöhemminkään palannut asiaan. Toki mielessäni kävi erilaisia ajatuksia, vaikkapa siitä olisiko heidän välillään voinut olla jotain läheisempääkin kanssakäymistä. Mutta sen verran häpesin jo tuota ajatustakin, että en siitä milloinkaan hiiskunut sanaakaan.

Jatkuu, kunhan edistyn suomennostyössäni. Kuvassa John la Fargen taulusta irrottamani kentaurinainen viidakossa, jonka kuvasin omalta pihaltani.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti