lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ajatteleeko hakurobotti sittenkin?

Surffailin netissä, päämääränä muutamat Raamatun kertomukset joita maalarit myöhemmin käyttivät innolla tekosyynä ihmislihan kuvauksiin. Kaksi kuuluisaa kylpijärouvaa löytyy, Susanna ja Bathseba. Mitäköhän Google tarjoaisi? Ensimmäisenä tämän suomalaisen "sivistyssanakirjan", jonka generoima tulos johti mieleen kysymyksen: "Entäpä jos hakukoneet sittenkin ajattelevat?"


Danielin apokryfikirjassa kerrottu Susannan tarina on hyvin moraalinen; se sisältää voyeurismia, sekä seksuaalisen väkivallan ja oikeusmurhan yrityksiä. Sinänsä tietysti oiva aiheisto kutitteleville aikuisviihdekuville. Mutta "sivistyssanakirja" ei tiedä mistä on kysymys, ja höpsönä luettelee rimmaavia sanoja oikein osuvalla tavalla...

Susanna kylvyssä.
Häntä kurkki kotiryssä
ihan kyrmyssä.
Laukkuryssä
onneton, lysyssä,
mutta pikkuryssä -
hups - oli pystyssä...

Myönnetään: hyvin huono runo eikä edes vitsikäs. Mutta generoin sen googlaamalla. Vastuu ei siis ole minun, vaan niiden kahden roisin vanhan tuomarin, jotka yrittivät asemansa ja himojensa riivaamina tehdä pahaa kunnialliselle naiselle. Vakuudeksi varhaisbarokkinen maalaus, joka poikkeaa tavanomaisista kyhäelmistä myönteisellä tavalla. Mutta sen onkin maalannut nainen, merkittävä maalarimestari Artemisia Gentileschi (1593-1653). Taustalla on kaiken lisäksi maalarin traumatisoiva oma kokemus, johon saatan joskus myöhemmin palata:





3 kommenttia:

  1. Rydis,
    sen lisäksi on vielä huomautettava että Artemisia Gentilleschi oli ehkä ensimmäinen naiskuvataiteilija. Ja että hänen isänsäkin oli kuvataiteilija. Mutta siitä traumasta en nyt sitten kirjoita, kun se on sinun ajatuksissasi.

    Mitään niin raivokasta en ole ikinä nähnyt naisen tekemänä, enkä varsinkaan katolisen uskon ajalta, kuin hänen maalauksensa Judith ja Holofernes. Siihen maalaukseen on syynsä.

    VastaaPoista
  2. On syynsä. Mutta tulin ajatelleeksi, että Susanna-kuvassa nainen muistuttaa paljon Artemisiaa. Onkohan toinen äijistä taiteilija Tassi? Vaiko joku tuomareista, joka alisti A:n nöyryytykselle? Olisi aikamoinen kosto sinänsä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat taulut on maalattu noiden traumaattisten tapausten aikaan, Holofernes ilmeisesti välittömästi oikeudenkäynnin tienoilla. Syynsä raivoon Artemisialla oli todella, ja onpa alta kaksikymppisellä tytöllä tekniikkaa!

      Poista