maanantai 30. tammikuuta 2012

Kadonnutta Helsinkiä


Joillakin bloggereilla on kaunis tapa toivottaa uusi lukija tervetulleeksi. Myöhäsyntyisesti tervehdin nyt minäkin lukijoitani, ja totean että uusin heistä Lurker on jossain määrin kanssani hengenheimolainen. Hän julkaisee mielellään vanhoja dokumentteja, kuten minäkin, ja sen vuoksi liitän tähän kaksi näytettä vanhoista postikorteista, joita minulle on siunaantunut tavaton määrä.

Yllä on nostalginen kuva Kaisaniemen lammesta saarineen ja joutsenineen, joka syystä tai toisesta haluttiin lopullisesti tuhota 30-luvulle tultaessa. Moderni suorakulmainen hirvitys ei korvaa menetettyä lampea lainkaan, ja kyllähän ratavallitkin sitä olisivat pienentäneet. Kunpa se voitaisiinkin tavalla tai toisella palauttaa jotenkin entiselleen, vaikkapa Guggenheimilta säästyneiden rahojen avulla!

Alla vielä toinen menetetty nähtävyys, eli vuosi sitten palanut ravintola Helsinge Vanhankaupungin kosken vierellä. Senkin joku fiksu kaupunginisä (onko heitä nykyään?) voisi rakennuttaa uudelleen... Kuvan alareunassa on ollut tekstiä, joka on häivytetty lukukelvottomaksi.

Molemmat postikortit ovat käyttämättömiä. Syystä tai toisesta ne oli ilmeisesti isovanhempieni toimesta jo sotia ennen pakattu käytettyjen joukkoon.

1 kommentti: