keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Lyhyestä virsi kaunis

Siteerasin Lönnrotin esipuhetta Kantelettareen tässä taannoin. Hän kuvasi kansanrunon esitystapaa näin: "Usein tulee [...] lyhyt kirjoitus osottamaan laajoja ajatuksia, joista vaan joku osa on oikein ilmoitettu". Ei siis vesitetä ilmaisua ummilla ja lammilla, vaan annetaan kuulijan täyttää tarinan aukkoja omalla ymmärryksellään. Hyvä esimerkki tästä on Palapan Killi, se versio joka kertoo tragedian sellaisenaan. Teksti on kuin elokuvan tai mieluummin vielä sarjakuvan käsikirjoituksesta.

Kuva 1 (Laitilan kanava)
Palapan Killi se kanavan laidalla käveli ja odotteli.
Kuva 2 (lähis)
Kun näki komian tukkipoijaan niin silmihin tuli vesi.

Kuva 3 (Kanava)
Tuli tuli lautta ja meni meni lautta, vaan yksi ei enää tullu.
Kuva 4 (Kylänraittia)
Kyläkunnan ämmät ne sanoovat että Palapan Killi on hullu.

Kuva 5 (Sisäkuva, Ulkokuva)
Tyhjä on Palapan porstuakamari ja tyhjä on kanavan laita.
Kuva 6 (Kalmisto)
Palapan Killin hauralla kasvaa se hopiainen raita.

Mitäpä tuosta enempää sanoisikaan. Jokainen lisäys tai täydennys pilaisi kokonaisuutta. Ei selitetä mitään, luotetaan kuulijan tajuntaan.

Aikoinani katselin kirkonkirjoja ja karttoja. Palpan talo on todella (ollut) olemassa, jopa virkatalona Kylähiiden kylässä Laitilan ja Kalannin välissä. Kylähiiden nimessä heijastuu ylimuistoinen suuri Hallun kylä kalmistoineen. Yhdellä katsannolla tuhat vuotta inhimillistä historiaa! Takuulla sieltä kirjoista löytyy myös joku Kirsti, joka on kuollut ennen aikojaan. Kuka ties vaikka montakin, menneitten vuosisatojen varrelta.

Toinen juttu sitten on, että samoin kuin nykyisen mediapornon aikana yksi ihminen joutui ennenkin yleisen pilkan kohteeksi, vaikkei hänestä tiedettäisi kuin nimi. Ja niin sitten Kirsti-raasustakin tuli roisien laulujen pornotähti...

Toinen esimerkki on Laatokan Karjalan Suojärven seudulta. Siinä tiivis runo on vielä hajotettu toistoilla tähän tapaan:

Vesi oli tyyni kun rannasta läksin,
vesi oli tyyni kun rannasta läksin,
huh hah hei, kun rannasta läksin,
Selällä nousi tuuli.


Kuulija ikäänkuin tuuditetaan rauhalliseen tilaan, kunnes viimeinen säe nostaa levottomuutta ja uhkaa. Esitän nyt runon tiivistettynä, jotta myös loppusointujen kaava käy selväksi - mutta muistakaa siis, miten ensimmäistä säettä toistellaan pitkään ja huhhahheijataankin välillä, jotta nurinpäinen käänne lopussa tehostuisi.

Vesi oli tyyni kun rannasta läksin...
Selällä nousi tuuli.

Eihän tuolla tytöllä surua ollut...
tähänkä päivään asti.

Nytpä noita hänelle huolia tullee...
montaki laivalastii.

Kultaseni silmistä kyynelet tippui...
Saapuvan minun luuli.


Paljastuu, että laulun esittääkin haamu, tai ainakin sellaiseksi kohta tuleva. Loppusointu kytkee ensimmäisen ja viimeisen säkeistön yhteen, ja siinä on itse asiassa koko jutun juoni. Huolista puhuvat välisäkeistöt vain pitkittävät asiaa, ja pyrkivät korostamaan viimeisen säkeen kohtalokkuutta.

Tämän päivän kirjoittajilla olisi paljon oppimista noilta menneen ajan mestareilta. Niinkuin oikeastaan kaikkien alojen taiteilijoilla, jopa ammattispekuloijilla eli filosofeilla...

2 kommenttia:

  1. Hienosti kokosit nämä esitysniksit, tai eihän ne mitään niksejä olleet, vaan sitä selkäytimestä lähtevää ammattitaitoa ja hiljaista tietoa, jota noilla entisajan runoilijoilla oli. Ihmettelee vaan, mistä nuo sanat aina niin osuvasti löytyivätkin...

    VastaaPoista
  2. Tyttärenpoika on karvaa vajaa 3v ja saan hänelle laulaa vanhoja kansanlauluja esim. Tornion poikain laulu, mutta en PuuhaPete tunnaria tms. XD mummu ei laula.
    Tv:stä tulee ties millä kaupallisella kanavalla kansanlauluja piirretty-animaationa ja se ohjelma on pikku-ukon mieleen.
    Ohjelma saa pikku-ukon joraamaa ja laulamaan mukana. Mielenkiintoista eikös vain.
    Loppusointuista unta!

    VastaaPoista