maanantai 17. lokakuuta 2011

Hienotunteisuutta

Inkoon kirkko

Sääksmäen kirkko

Inkoossa haudattiin 15.10. kreivi Conradin zu Castell-Rüdenhausen, inkoolainen puutarhaviljelijä. Hänen äitinsä oli Sachsen-Coburgin ja Gothan prinsessa Caroline Matilda (1912-83), ja äidinisänsä Sachsen-Coburgin ja Gothan viimeinen hallitseva herttua. Caroline Matildan sisar oli Sibylla, Ruotsin nykyisen kuninkaan äiti, joten Conradin oli tämän serkku. Conradinin isoäiti taas kuului Schleswig-Holsteinin sukuun ja oli kuningatar Victorian jälkeläisiä.

Kreivi oli siis erityisen korkeaa sukua, mutta näytti vierastaneen hovielämää. Tämä asenne saattaa olla peräisin jo hänen äidiltään, joka aiheutti kaikenlaista skandaalia miessuhteillaan, ja lähestulkoon pennittömänä ja joidenkin lastensakin hylkäämänä lopulta ryhtyi suutariksi. Voi hyvin ymmärtää, että sotien jälkeen paremmin selvinneet sukulaiset ehkä vieroksuivatkin Conradinin perhettä. Ja näin kreivi sitten opiskeli puutarhuriksi, perusti kauppapuutarhan aatelittoman vaimonsa kanssa, eikä halunnut melskata korkeilla sukujuurillaan.

Kun sitten toimittajat haistoivat skuupin, he menivät Inkooseen ja kyselivät paikkkakuntalaisilta tietoja ja mielipiteitä kreivistä. Toimittajien harmiksi inkoolaiset eivät juuri halunneet lausua mielipiteitään, vaan totesivat vain että puutarhuri oli arvostettu mies paikkakunnalla, ja että hän nimenomaisesti vältteli sukujuuristaan puhumista. Ja vaikka kuningaskin vieraili Inkoossa silloin tällöin, paikkakuntalaiset eivät asialla retostelleet. He suhtautuivat kreivin ja kuninkaan yksityiselämään hienotunteisesti, tavalla joka tänäpäivänä tuntuu - oh - niin kovin vanhanaikaiselta. Inkoolaisten asenne herättää minussa suurta kunnioitusta. Ja olenhan aina muutenkin pitänyt Inkoosta.

Tästä tulee mieleen toinen vähän saman tapainen, vaikka toki vähäisempi tapaus. Kävi niin, että supersuosittu koomikkonäyttelijä meni naimisiin täkäläissyntyisen suosikkinäyttelijättären kanssa, ja vihkimispaikaksi oli varattu näiden seutukuntien suosituin hääkirkko. Suurin piirtein "kaikki" sääksmäkiläiset tiesivät noista tulevista häistä jo puoli vuotta etukäteen, ja tiesivät myös että hääpari halusi lehdistön pidettäväksi kaukana juhlastaan. Ei luultavasti kukaan paikallinen halunnut pilata tilaisuutta lauleskelemalla tietoaan median hyeenoille. Mutta jostakin oli kuitenkin lirissyt pienen pientä tietoa asiasta.

Kävi nimittäin niin, että eräällä kuoroni laulajatytöllä oli vihkitilaisuus Sääksmäen kirkossa juuri ennen teatterilaisia. Olimme siis kaikki paikalla reipasta tuntia ennen, nuoret naiset kansallispuvuissaan, ja minäkin ykkösissäni. Ensin porhalsi paikalle reteä ökyauto josta nousi stadin slangia korostuneen reteästi melskaava, kameraa heiluttava mies. Halusi tietää että "täälläks ne on ne ihme häät". No mitä me alkuasukkaat, hyvin korostetusti hämettä puhuvat, eihän me "tiäretty semmottesta mittään". Meillä oli vain paikallisen tytön häät tulossa.

Stadin kundi läksi tiehensä, mutta sitten paikalle tuli juoru- ja julkkistoimittajiemme ykkönen, maailman kaikkien kuuluisuuksien hyvä ja läheinen henkiystävä. Kyllästyneellä äänellä hän kysyi että "onko tää nyt se Sääksjärven kirkko?" Me siihen totuudenmukaisesti että ei ole. "No missäs Sääksjärvi sitten on?", nainen tivasi. Totuuden mukaisesti vastasimme että tuolla noin 30 kilometriä Tampereelle päin. Emme halunneet lisätä toimittajan tietämisen tuskaa millään ylimääräisellä knoppologialla, esimerkiksi sillä ettei Sääksjärvellä ole mitään kirkkoa koskaan ollutkaan.

Kun toimittaja sitten etsimisreissunsa jälkeen palasi Sääksmäen kirkolle, poliisi oli jo piirittänyt alueen, ja estänyt ulkopuolisten tunkeutumisen kirkkoon. Minä olin kovasti ylpeä sääksmäkiläisten solidaarisuudesta ja hienotunteisuudesta. Eikä omatuntonikaan soimaa, sillä emmehän valehdelleet ollenkaan, vaan vastasimme kysymyksiin oikein ja täsmällisesti. Ja näyttelijät saivat sellaiset häät kuin olivat halunneetkin.

1 kommentti:

  1. En ole koskaan käynyt Inkoossa, mutta kirkon perusteella maanmainio paikka.

    Gustaf Anderson rakensi sinne 1-sormioiset, hyvin mielenkiintoisen tuntuiset urut v. 1842. Sormion 16- jalkainen Borduna oli jaettu basso- ja diskanttipuoleen, kumpikin siis omalla rekisteritapillaan. Samoin on tehty 8- jalkaiselle trumpetille, 8' jalkainen Oboe on vain diskantissa. Jalkio on disposition perusteella tuhti. Noilla on kelvannut virsilaulua tukea! (Rohkenen näin sanoa, kun tunnen kaksi 1800- luvun pohjoismaisromanttista soitinta melko hyvin: oman virkakirkkoni pikku Zachariassenin vuodelta 1877 perinpohjin ja pääkirkkomme 28- äänikertaisen Marcussenin vuodelta 1865 melko hyvin. Pohjoismainen sointi on jalo!)

    Nuo urut romutettiin v. 1936, jolloin Riegerin veljekset rakensivat 2- sormioiset pneumaattiset urut siirtoäänikertoineen.Mielenkiintoista noissa uruissa on se, että tavallisesti Voix Célestenä tunnettu Salicionalin kanssa herkullisesti huojuva äänikerta on näissä uruissa perisaksalaisesti Schwebung. Saattoi olla sointikin, en osaa sanoa, kun en ole päässyt kuulemaan enkä kokeilemaan.

    Nykyiset urut on tehnyt ruotsalainen laatufirma Åkerman&Lund vuonna 1989, mutta kun olen Rautionahon Suomen Urut 2006- kirjan tilapäisesti hukannut, en osaa sanoa niistä mitään. Tekijän tuntien rohkenen sanoa, että hyvät urut ovat nämäkin!

    No, miten se noihin urkuihin karkasi....
    ***
    Ehkäpä pienten paikkakuntien ihmisillä on terve vaisto suojautua ja suojata muutkin paikkakuntalaiset pökälemedian roskajoukolta?

    VastaaPoista