lauantai 6. elokuuta 2011

Järjen käyttö voi olla myös hyväksi


Oletetaanpa, että minulla on kotona kultaharkkoja, arvotauluja ja muuta arvokasta aarteistoa. Koska varastaminen on rikos, on tavattoman loukkaavaa että minua vaaditaan järkeen vedoten pitämään oveni lukittuna. Pidän oveni siis mielenosoituksellisesti lukitsematta, ja arvoesineeni viedään. Kaiken lisäksi vakuutusyhtiö kieltäytyy maksamasta korvauksia, koska oveni olivat olleet auki. Minä olen hyvin loukkaantunut, ja vaadin samanmielisiä kokoon ja marssille.

Kaikki ymmärtänevät, että viittaan tällä erääseen kansainväliseen muotivillitykseen. Minusta on tavattoman väärin, että naiset eivät voi kulkea kaikissa paikoissa pelkäämättä, ja vaikka kuinka pimeällä, humalassa, vähissä vaatteissa ja vaikka vähän keimaillenkin. Raiskaus on iljettävä rikos. Mutta oletetaanpa, että raiskauksen varalta voisi vakuuttaa itsensä. Mikä vakuutusyhtiö lähtisi vakuuttamaan naisia ilman, että asettaisivat tässä tapauksessa jonkinlaisia vastuuta rajoittavia ehtoja?

Vakuutusyhtiöitten mielestä järkevät toimenpiteet voivat ehkäistä rikoksia. Ne itse asiassa kehottavat siihen. Samoin tekee poliisi, vaikka monet ovatkin sille asiasta kovin vihaisia. Hyväksymällä jonkinlaisen yleisen järjen käyttämisen minä luovun vapaaehtoisesti osasta vapauttani. Tällaisia asioita on rauhallinenkin yhteiskunta täynnä, riippumatta siitä kuinka paljon se minua loukkaakin. Mutta kun olen sanonut tämän, olen todennäköisesti syyllistynyt mielipiteeseen, joka loukkaa joitakuita, ja minua voidaan epäilemättä syyttää vihapuheesta ja raiskaajien ja varkaitten suosimisesta.

Minä pelkään aseita, ja minua on riittävän monta kertaa osoiteltu sellaisilla, toivoakseni ettei ihmisillä olisi sellaisia kotonaan. Kun tämän sanon, jotkut aseharrastajat saattavat suuttua pahan päiväisesti. Joku heistä saattaisi sanoa kuten aikoinaan muuan pienessä hiprakassa ollut himometsästäjä: "Varo liikkumasta metsästysaikaan, saattaisin luulla sinua jänikseksi!" Tämän vuoksi en pidä käytännössä isompaa meteliä aseita koskevista mielipiteistäni tai toiveistani, ihan vain kansalaisjärjen sanelemista syistä.

Minä pelkään myös väkivaltaa ja väkivaltaisia ihmisiä. Tämän vuoksi vältän liikkumasta sellaisissa paikoissa tai sellaisina aikoina, jolloin väkivallan kohteeksi joutuminen on tavallista helpompaa. Vältän myös ihmisiä jotka tuntuvat väkivaltaisilta, esimerkiksi katujengejä, humalaisia tai ylenmääräisesti testosteronilta haisevia miehiä. Minusta se on ihan järkevää, vaikka olisinkin sitä mieltä ettei minun liikkumistani saisi millään verukkeilla rajoittaa. Samoin pelkään aatteellisista syistä väkivaltaa käyttäviä, kuten islamisteja tai jihadisteja, olivatpa ne sitten etuliitteeltään anti- tai pro-. Sen vuoksi toivon sydämestäni, ettei tänne tulisi sellaisia, ja että jos sellaisia kuitenkin ilmaantuisi, ne ajettaisiin maasta pois tai suljettaisiin vankilaan.

Kaikki nämä mielipiteeni tähtäävät siihen että saisin olla rauhassa. Mutta tiedän että ne myös herättävät joissakuissa suurta aggressiota. Olen ehkä hölmö kun olen tällaista puhunut, enkä käyttänyt kansalaisjärkeä ja pitänyt suutani kiinni. Siihen minua itse asiassa patistavat monet viime aikoina korkeiltakin tahoilta julkisuudessa esitetyt vaatimukset. Monille vallanpitäjille on pelkästään myönteistä ja edullista, että yhteiskunnassa leviää pelko ja itsesensuuri. Tällaiseksi demokratia saattaa käytännössä aivan huomaamattakin muuttua, ja silloin ollaan totalitarismissa, pappis- ja poliisivaltiossa, tai korporatiivisessa fascismissa.

Pitäisikö sittenkin olla liikaa kuuntelematta järjen varottavia kuiskauksia?

9 kommenttia:

  1. Allekirjoitan.

    Ota näistä kaikista nykyajan ilmiöistä selvä.

    Minulla oli ennen koira, joka ajoi häntäänsä takaa, ja saatuaan sen kiinni vei sen äristen makuupaikalleen.

    Mistä lie tullut mieleen.

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, jos menee ulos voi jäädä rekan alle tai jos jää sisälle nyhjöttään vai kaatua kylppärissä ja lyödä päänsä seinään ...

    VastaaPoista
  3. "Sä et ole mikään mies", on minulle tästä sanottu. Ihme juttu, kukahan minun kaikki lapseni sitten on siittänyt... Pitäisikö olla feministeille mieliksi ja sanoutua irti miehuudesta? Tässä iässä se ei enää tunnu kovin suurelta uhraukselta... :(

    VastaaPoista
  4. Itsellä ei kyllä ole aseita kotona, jossei sitten vanhaa ruostunutta ilmakivääriä joka on jossain vintillä lasketa sellaseksi, enkä harrasta metsästystä, mutta en nyt menis kieltämään normaalien haulikoitten ja metsästyskivääreitten säiltystä kotona, kun ne säilytetään asiallisesti, varsinki täällä maalla, eriasia on sitten nää automaattiaseet ja sellaset, mutta en kyllä tunne yhtään hirvimiestä tai metsästäjää jolla edes sellasia on. Ylivieskassa sattui jokunen vuosi sitten, että kaveri suuttui jostain ja yritti ajaa autolla nuorisoväkijoukkoon ja tappaa sillei porukkaa, mutta en ole kuullut että autojen säilytystä kotona oltas kieltämssä.

    VastaaPoista
  5. Ano, en missään tapauksessa ole metsästysaseita kieltämässä. En vain pidä aseista, automaattiaseista varsinkaan, mutta jos vaatisi kiellettäväksi kaiken mistä ei pidä, esim. kesäkeiton, anarkiahan siitä tulisi! :)

    VastaaPoista
  6. KIrjoitus on erittäin hyvä, samoin se 'kesäkeitto' minun mielestä.

    Elän sivistysvaltiossa, jossa vasta nyt on alettu miettiä, että aseita ei pidäkään antaa sotapojille mukaan viikonloppulomille tai palveluksen päätyttyä kotona säilytettäväksi. Miespuoliset kansalaiset ovat tähän asti säilyttäneet 'armeijavarusteluaan' vesitiiviissä ja tulen kestävässä laatikossa. Ei enää!

    Aika on muuttanut niitä 'kansalaisiakin' ja osa erottuu hyvin selvästi joukosta esim. perjantaisin, milloin alokkaat ja päällystö matkustaa junissa lomalle koteihinsa. Osa on ottanut armeijan niin tosissaan, että on 'harjoitellut' lomillakin, joista sitten luetaan kauhutarinoita lehdistä.

    Jo lapsuudessa armeijan koukeroihin tottuneena, ei aikuisenakaan ole pelottanut istua nuoren aseistetun ulkolaisen sotilaan vieressä, mutta kieltämättä nyt turvallisempi tunne ilman sitä pyssyä, joka on kaiketi konekivääri (?) :D

    "sivummalta seuraaja"

    VastaaPoista
  7. Hesarin juttu tänään kertoo kaiken: näitähän järjestetään vain siksi, että hihhulit voivat "laillisesti" kokoontua kaupungille huutelemaan törkeyksiä ja liehuttamaan banderolleja kun kotona ei ole saanut puhua rumia: "Minun perseeni ei ole sinun! Vittu haisee hyvälle!" Tekee mieli huutaa: Pysykää kotona ja haistelkaa sitä!

    VastaaPoista
  8. Toista kymmentä vuotta sitten kertoivat gallupit, että enemmistö Moskovan koulutytöistä halusi huoriksi. Täällä trendi on kulkenut samaan suuntaan, näköjään.

    VastaaPoista
  9. KR

    Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

    = ehdottamasi järki käteen, vapauttahan se sekin tavallaan on, vapautta suojella itseään!

    Pasifismista taitas sittenkin rauhan ituseksi olla. Joten alan perusteos, Huovisen Rauhanpiippu, esiin ja opiksi ottamaan. Etsitään porukassa maailmasta kolkka, minne ei pääse muut kuin rauhaa rakastavat aseettomat ihmiset.


    Kirjoitat: "Sä et ole mikään mies", on minulle tästä sanottu.

    Noin ne helposti sanovat, tosi miehet, ne aseistetut vahvassa humalassa heiluvat, ne jotka ovat koko ajan naisiin (miel. vier.) menossa tai sieltä tulossa.

    VastaaPoista