keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tiedelehti VALO 1925-29


Vuonna 1925 alkoi Werner Söderström julkaista yleistajuista tiedelehteä nimeltä Valo. Sitä toimitettiin tanskalaisen esikuvan mukaan, kuten tänäänkin monia vastaavia, ja kuten sellaisiin tänäänkin Valoon kirjoittivat artikkeleita myös Suomen tieteen ja kulttuurin valovoimaiset edustajat.

Valo ilmestyi joka toinen viikko lauantaina, ja jakautui sisällöltään kahteen sarjaan. Sarja A käsitteli pääpiirteissään seuraavia asioita:
I. Menestyminen
II. Ihmiselämä
III. Luonto
IV. Menneet ajat, sekä
V. Kielet.
Sarja B (jonka vihkoset siis ilmestyivät vuorotellen A-sarjan kanssa) sisälsi seuraavia aiheita:
I. Liike-elämä
II. Eläinten maailma
III. Sielunelämä
IV. Terveys ja sairaus, sekä
V. Virkistys ja urheilu.

Kun teos oli neljän vuoden kuluttua valmistunut, sen vihkot voitiin sitoa korukansiin. Minulla vihkot ovat sitomattomat, ja avoimia korukansiakin jäljellä vain kahdet. Mutta suurin osa Valosta on tallella, ja sen lukeminen on varsin kiintoisaa. Eräin osin sen tekstit ja kannanotot ovat auttamattomasti vanhentuneet, mutta on myös sellaista viisautta joka ei vuosisadoista kulu. Toimituskunta kuvailee lehteään näin:

"Tämä julkaisu tuo maamme kirjallisuuteen täysin uudenlaisen, aivan erikoisen kokoomuksen hyödyllistä ja huvittavaa. Sitä voi lukea yhtä helposti kuin sanomalehteä tai romaania, mutta siitä viisastuu paljon enemmän kuin näistä molemmista. Se on kuin mahtava seikkailu, joka vie meidät suuren Maailman suuriin valtakuntiin, outojen maitten kautta, satuseikkailu, joka vie meidät Elämän läpi kokonaan uudella tavalla, niin että näemme sen niin, kuin sadun hohde valistaisi jokapäiväistä vaellustamme".

Toisessa kohdassa huudahdetaan vielä: "Eteenpäin kohti VALOA! Se on tämän lehden ohjelma. Aina eteenpäin! Lukekaa VALOA, ja kuka hyvänsä lienettekin, missä hyvänsä asuttekin - te huomaatte, että pimeys haihtuu ympäriltänne, te näette suureen maailmaan, te elätte mukana suuressa, avarassa maailmassa!"

Ei muuten ole ihme lainkaan, että eräässä numerossa käydään ansiokkaasti läpi uudenaikaisen Reklaamin syntyä ja nykyisyyttä...

Ensimmäisen numeron sisältö on seuraava: Edistymisestä (nimetön) - Kauneuskäsitteitä (nimetön) - Metsän jättiläinen (Amerikan sequoia-puut, nimetön) - Päivä Babylonissa (nimetön) - Sanojen eri merkitykset (nimetön, mutta suomalainen, kun jutussa pääasiassa käsitellään suomea ja viroa). Kopioin tähän muutaman kuvan lehdestä. Silloin tällöin tulen myöhemminkin palaamaan Valon anteihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti