Pakinakunkku Bisquit kertoo tänään, että kun kielemme konsonantteja b, g ja d ennen kutsuttiin soinnillisiksi, konstailemattoman perussuomalaisesti ääntyviä konsonantteja k, p ja t kutsutaan nykyään soinillisiksi. Tämä johtuu soinillisen konsonantinkäytön kantaisästä, maisteri Timo Soinista, joka pitää verkossa konstailematonta plokia.
Minun ymmärtääkseni maisterintutkintoon vaditaan myös b:n, g:n ja d:n tentti, joten Soinin 'ploki' on varmasti tarkoitettu osoittamaan miehen konstailematonta rahvaanmielisyyttä. Oikea konstailemattoman rehellinen tosi suomalainenhan ei perimätiedon mukaan suostu lausumaan herraskaisia pehmeitä konsonantteja. Ja kääntäen: osaamalla pehmeät konsonantit ihminen paljastuu saman tien vääräksi, konstailevaksi, epärehelliseksi ja epäaidoksi vetkuttelijaksi ja huijariksi.
Poikkeuksia tietysti on sääntöä vahvistamassa, kuten Nikke "Duoda duoda" Pärmi, joka myös mielellään käytti nk. sivistyssanoja ja yhtä mielellään myös väärissä paikoissa. Sovittava piirre Pärmissä toki on se, että kunnon reilulle pohjalaispojalle myös Vaasan linna tuli kovasti tutuksi.
Jouduin kerran sovittamaan musiikkia tamperelaisen voimistelumiehen ohjaamaan miesten voimailuesitykseen, jonka lopulla miehet konstailemattoman jäyhästi muodostivat pydämiidin. Tokihan tamperelainen tiesi, että herrasväen ree kirjoitetaan näin: 'd', vaikka toki lausutaankin ärränä.
Mutta minua on paljon askarruttanut tämä tosi suomalaiseksi mielletty käyttäytymis- ja puhumiskoodeksi. Väinämöiskalotti päässä ja Seitsemän veljeksen palttinaisiin teatteripukuihin sonnustautuneina 70-luvun kokit Vanamo ja Kolmonen äänsivät aina supisuomalaisen "ruisleivän" vähintään kolmella ärrällä, ja vokaalit takana kurkussa löysästi kuorsaten. Kutakuinkin samoin tekevät mainoskanavien reklaamiäänet, jotka yrittävät puhua niin matalalta kuin pystyvät, viinan ja tupakan syömää äänensävyä tavoitellen, ja päättävät kunkin lauseen aina löysään h-huokaukseen. Sen verran tiedän äänenmuodostuksesta, että epäilen näiden mainosspiikkereiden piankin joutuvan kurkkulääkärin syynättäviksi.
Mutta kun pitää vain olla katu-uskottavasti suomalainen, ja käydä koukkaisemassa niin syvältä kuin ilkeää. Mietiskelen vain, miksi tosisuomalaisen esikuvana pitää ennemmin olla Sven Tuuva kuin vaikkapa isotalollinen Vihtori Kosola. Kosolassa kun sentään olisi enemmän supisuomalaista äijää kuin Svenissä, joka tyhmyyttään ei edes tajunnut tehneensä sankaritekoja.
Eräiden tv-juontojen jälkeen sain palautteissa huutia, että olin "ruotsiksi murtava herraspoika". Kerran oikein tarkistettiin puheeni, ja ainoa rahvaanomaisuudesta poikkeava piirre oli, että äänsin ulkomaalaiset ja ruotsalaiset nimet niinkuin ne "oikeasti" äännetään. En siis puhunut Ruuneperistä enkä Sipeliuksesta. Siinä se herraskainen murtaminen sitten olikin. Ja minkäpä sille voin, että ne p-leen ulkomaanapinatkin olivat kirjoittaneet maininnan arvoisia kirjoja.
Pelkäänpä että "kansan" kosiskelijat ja mainostenlukijat ennakkoluuloisuuttaan itse asiassa tulevat aliarvioineeksi tätä myyttistä "kansaa", vähän samalla tavoin kuin sääty-yhteiskunnan aikana joskus hiukan halveksien tai säälien puhuttiin "rahvaasta", jolle oli tyhmyytensä takia annettava paljon anteeksi.
"Rrruisleivän" myyntivaltti lienee tuo suomalaisuudeksi miellettävä "reiluus", tuskin sentään sen yksiselitteinen terveellisyys, josta on kerrottu paljon pahaakin. Jokuhan voisi yrittää markkinoida vielä suomalaisempaa, karheampaa ja kärsineempää "tosi suomalaista perinteistä rehellistä pettua". Menisiköhän kaupaksi? Edes tuon täysin perustelemattoman ja omituisen "rehellisyyden" tai "reiluuden" nimissä?
(Tämän kirjoitettuani sain kuulla, että pettua todella myydään terveelliseksi mainostettuna. Mutta ei siitä silti mitenkään isoa kansanliikettä ilmeisesti ole tullut).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti