lauantai 10. huhtikuuta 2010

Anki. Kuvia folk-keväästä 1960-luvulla.

Vanhojen negatiivieni skannauksessa olen päässyt 1960-luvun puoliväliin, ja kuviin folk-leiristä jossain Helsingin länsipuolella. Joku lukijoista saattaa muistaa tarkemmin milloin ja missä näissä kuvissa ollaan. Kävin esikoiseni Janin kanssa tuossa tapahtumassa, Anki Lindqvistin yllyttämänä. Hänestä oli tullut oppilaani Taideteollisen kamerataiteen osastolla, mutta jo ennen sitä olin ihastunut hänen musikaaliseen laulutapaansa. Bossen ja Robertin kanssa laulanut Anki oli kansanmusiikkiaallon ensimmäisiä edustajia Suomessa, ja minusta tuo populaarimusiikin laji oli erinomaisen tervetullut tuolloisen kevyen musiikin teollisuuden keskelle. Tässä kuvassa Anki istuu kedolla kaikessa suloisuudessaan. Huomatkaapa muodikas hattu!

Esikoiseni Jan oli tuolloin ankarasti rakastunut Ankiin lähes 15 vuoden ikäerosta huolimatta. Muistelen, että Ankilla oli pienoisia vaikeuksia ottaa vastaan hyvin nuoren mutta hyvin hartaan ihailijansa viestintää - osittain siitä johtuen, että poika meni tapojensa vastaisesti lähes mykäksi, tuijotti vain lumoutuneena. Noin vuotta ennen Ankin kuolemaa puhuin hänen kanssaan viimeksi, ja tokihan hän vanhan ihailijansa muisti, Tieteen päivien karismaattisen pääsihteerin. Sittenhän kävi niin, että molemmat kuolivat seuraavana vuonna 2007, Jan keväällä ja Anki syksyllä.

Folk-tapahtuman kuuluisin osanottaja oli intiaanityttö Buffy Sainte Marie, Kanadan suuri lahja folk-musiikille. Tässä kuvassa hän vaikuttaa vähän väsyneeltä tai poissaolevalta. Ehkäpä kansainvälisillä lavoilla viihtynyt lauluntekijä oli hiukan outo olento tuohivirsuisessa kotikutoisuudessamme?

Kansanmusiikista kun oli kysymys, ei voitu ajatellakaan jättää syrjään sen grand old mania Martti Pokelaa. Hänellä oli mukanaan melkoinen määrä pillejä, puhaltimia ja jousisoittimia. Tässä hän soittaa jouhikkoa.

Banjopojista olen tunnistavinani nuoren Pertsa Reposen vasemmalla. Hänen kanssaan minulla oli vielä 70-luvullakin jonkin verran yhteistyötä.

Lopuksi lennokas kuva Päivi Paunusta, joka aivan ilmeisesti suunnittelee aamutoimien aloittamista, jossain vaiheessa.

Kaikki kuvat Kari Rydman, noin vuonna 1966.

2 kommenttia:

  1. Nuorina sitä usein ollaan tuoreita... :)
    Ja luontokin korostaa sitä - taitaa olla menossa toukokuu!

    VastaaPoista